Sahojen perustaminen helpottuu metsän arvon nopean kasvamisen myötä 1860-luvulla. Tätä seuraten myös sahateollisuus kasvaa nopeasti. Tukin ostajat matkaavat rahoineen maaseudulle. Eletään tukkihuuman alkua. Moni rikastuu nopeasti ja liiankin helposti myydessä suuria metsäomaisuuksiaan. Vapaita hevosia omaavista torppareista tulee "ruukkilaisia", jotka ajavat sahoille ja tukinostajille puuta uittovesien varteen. Köyhemmät mökkiläiset ovat puunkaatajina. Pitkään työtä tehtiin kirveen turvin ja myöhemmin pokasahalla. Justeerikin ovat aluksi harvinaisuuksia. Kehittyvistä työkaluista huolimatta työ on raskasta.

Uittoa vasta harjoitellaan ja tapahtuu isojakin vahinkoja, jotka tulevat kalliiksi sille, joka on ottanut uiton tehtäväkseen. Tukkia ajetaankin aluksi pääasiassa parireellä ja tukit vedetään kuormaan köysillä ja kaljupuilla. Monet apuvälineet, kuten tukkisakset, ovat vielä harvinaisuuksia. Kun moiset vekottimet nähtiin metsätyömaalla 1910-luvunun loppupuolella mokomat vietiin usein heti sepälle ja pyydettiin koko porukalle samanlaiset! Uitostakin kasvaa hiljalleen isomuotoista toimintaa.  Samalla tukkijätkästä syntyy hiljalleen ajan hengen romantisoitu symboli.

Torppareiden ja isäntien välit kiristyvät. Isäntä vahtii metsäänsä, joka on noussut arvoon arvaamattomaan ja torppari haluaisi kasketa lisää peltoa. Synytyy uusia jännitteitä, joita ei unohdeta vuoden 1918 mullistuksissa.

Sahojen jälkeen perustetaan puuhiomoita ja edelleen sellu- ja paperitehtaita. Tämän jälkeen tulevat vaneritehtaat. Vanerikoivun kesähakkuut tuovat kaivattua lisätuloa kesäaikaan, jolloin ei muuten ole paljon metsätyömaita vaikka toki kesäaikaan hakataan myös paperipuuta ja halkoa.

Elämä metsäporukalla on raskasta ja usein vaarallistakin. Vastapainona tälle on rempseän vapaa-ajan viettäminen. Kieltolain ei olisi monella metsäkämpällä uskonut olevan voimassa lasiinkaan. Pilkkalaulut raikaavat korvessa. Kämppäemännän käsikirja olisi monelle kyökkimatamaille tarpeellinen opus jo vuosikymmeniä ennen julkaisuaan. Ruokaa tuhlailitiin ja jaettiin välillä liiankin hövelisti eikä vakiintuneita käytäntöjä asioiden hoitamiseen aina ollut. Toki tiukempiakin matameja löytyi. Varsinkin tukinutittajat saivat työn ohella melkoisen maineen jokivarsien naisten naurattajina. Moni mies löysikin puolisonsa näillä matkoilla ja saattoi jäädä uiton jälkeen niille sudeuille asumaan.

Sisällissodan ajaksi metsäteollisuus hiljenee. Jakautuminen punaisiin ja valkoisiin koetteli osapuolten välejä pitkään sodan kauhujen jälkeenkin. Asioiden palautuminen normaaliksi ottaa aikaa ja moni haava on pintaa syvemmällä. Moni rikos vuosikymmenien ajan saattaakin omata ainakin kipinän sodan kauhujen keskeltä.

1920-luku on pääsäätöisesti taloudellisen toimeliaisuuden kulta-aikaa. Uusia keksintöjä syntyy ja sääty-yhteiskunta murenee. Monin paikoin metsätöistä tulee maaseudun työmaita, jotka houkuttavat myös irtainta työvoimaa liikkeelle. Kun torpat itsenäistyvät, hakataan paljon. Luovutetut metsämaat kun voi ottaa tukilla tai ilman. Uusi itsenäinen pienviljelijä rakentaa ja tarvitsee rahaa - siis hakataan. Valtio suorittaa omia hakkuita. Usein ensimmäiset hakkuut tehdään reilummalla kädellä. Nähdään valtavia, jopa satojen hevosien hakkuu- ja ajotyömaita, ja usein kaukaakin, erityisesti Pohjanmaalta, tuleva työväestö majoittuu kortteeritaloihin, sillä kämppiä ei ole. Kortteeritalossa nukutaan oljilla pomppa peittona. Talosta otetaan osa ruokatavarasta kuten peruna, leipää ja kahvi. Läski on yleensä tuotu itse tullessa. Sitä sulatellaan heti aamusta ja pistellään perunoiden kanssa liiviin.

Ihmiset ja raha liikkuvat. Maaseutukin alkaa vaurastumaan. Teollisuudesta tulee maaseudun köyhälle väelle mahdollisuus, kun ei tarvitse jäädä nurkkiin pyörimään tai taloon päivänmieheksi.